Intervallipaikka

Keskiviikkona 23.6. kävin kotona siivoamassa niin kuin yleensäkin äidin intervalliviikon aikana. Oli oikein kesäinen tuuletuspäivä. Muutaman kiinanneilikankin istutin näin ennen juhannusta kukkapenkkeihin. Mikä ihme on viime talvena vienyt äidin aikanaan istuttamat ja jo vuosikymmenet loistavasti kukkineet syysleimut perennapenkistä? Niitä aina ihailimme äidin kanssa terassilla istuessamme.

Ehtiessäni äidin luo hoito-osastolle oli päivällisen aika. Hoito-osastonkin hoitajat ovat iloisia, ystävällisiä ja huolehtivaisia! Toisinaan tulee kuitenkin eteen ihmeteltävää. Niin nytkin. Äitiä oli alettu jo syöttämään ja häntä syötettiin makuulla, pääpuoli vain hiukan kohotettuna. Ihan pelästyin: tuossa asennossahan ruoka menee helposti "väärään kurkkuun" ja aiheuttaa haittaa hengityselimille, keuhkoillekin. Lupasin jatkaa syöttämistä. Ensi töikseni säädin äidin sängyn niin, että äiti istui. Pinaattikeitto ei kuitenkaan siitä maistuvammaksi tullut. Tuputettuani sitä aikani äiti tuuppasi keittokulhoa niin, että iso osa sisällöstä läikähti peitolle. Sain sen sentään käsipyyhepaperilla aika hyvin kuivattua. Jälkiruokana ollut kiisseli maistui melkein kokonaan ja maitokin mukavasti, kun annoin äidin pitää nokkamukia "väärinpäin" omassa kädessä.

Vein sinikeltaisen kukkakimpun aurinkoisen päivän ja naapurimaan Victorian ja Danielin kunniaksi, vaikka nuo värit eivät äidin omimpia värejä olekaan. Iloisena äiti niitä katseli. Keltainen gerbera loistikin kuin aurinko kimpun keskellä.

Vähän aikaa syömisen jälkeen ehdin antaa äidin istua ja juttelin hänen kanssaan. Tuli sellainen olo kuin äidillä olisi ollut jotakin vaivaa. - Harmi, kun täytyi lähteä niin pian. Koira odotti autossa ja oli kuuma hellepäivä.

Omaan kotiin ajellessä toivoin, että intervallipaikka jo pian vaihtuisi. Illalla isälle soittaessani hän kertoi, että hänelle olikin ilmoitettu paikan voivan vaihtua jo ennen syksyä. Sitä jäämme odottelemaan...

Kolhut

Huomenna sitten taas alkaa äidin intervalliviikko. Valitettavasti viime intervallilla saadut kolhut eivät ole vielä parantuneet. Käden haava oli perjantaina vuotanut vähän, kun Tuulensuun hoitajat kävivät "saunottamassa" äidin. Otsan ja ohimon iso mustelma (verenpurkauma) on ehtinyt vain jonkun verran pienentyä. Vähitellen äidin ruokahalu on onneksi palautunut lääkekuurin loputtua keskiviikkona ja muutenkin hän vaikutti tänään virkeämmältä kuin viikko sitten. Jaksoi oikein topakasti komentaa koiraakin. - Toivottavasti juhannusviikon intervallijakso hoito-osastolla sujuu hyvin!

Kiitos!

Luin eilen kotona käydessä sairaanhoitajan selostusta äidin sairaudesta: "Täysin toisten hoidettava", kyllä, "kestokatetri", kyllä, "vatsa toimitetaan", kyllä, "nostetaan sängystä pyörätuoliin ja takaisin", kyllä, "syötetään", kyllä mutta leivät äiti syö ja maidot sekä mehut juo itse, "ei puhu", niin mutta sanoo sanoja ja pieniä lauseita... Pitkästä aikaa hoito-osastolta oli laitettu joku paperi mukaan äidin kotiutuessa ja se oli edellä olevan kaltainen! Oli kuin olisin lukenut selostusta jostain esineestä. Moneen kohtaan teki mieli sanoa vastaan.

Äiti kotiutui hoito-osastolta viime viikolla kahteenkin kertaan. Ensin maanantaina päättyi intervallijakso. Kotona äiti ei kuitenkaan ollut oikein kunnossa. Oli muutakin kuin vasemmalla puolella otsassa ja ohimolla suuri mustelma sekä oikeassa käsivarressa iso haava, joista ei ollut laitettu mukaan mitään mainintaa. Niitä ei vielä sunnuntai-iltana isän käydessä äitiä katsomassa ollut. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä äiti oli valittanut jatkuvasti. Isä oli huomannut jo aikaisemmin, ettei kaikki ole ihan kunnossa. Katetripussin kanssa oli koko alkuviikon ollut ongelmia. Torstaina kotihoitajat totesivat äidillä olevan virtsatietulehduksen. He järjestivät heti lääkityksen ja hienosti huolehtivat asian eteenpäin. Iltapäivällä ihan yllättäin oli kotihoitaja poikennut ylimääräisenkin kerran katsomassa, mikä oli äidin tilanne. Ja katsonut viisaammaksi viedä äiti takaisin terveyskeskukseen. Niinpä isä vei äidin ambulanssilla ensin päivystykseen, jossa odottivat puolitoista tuntia, että pääsivät lääkärin luo ja sieltä sitten osastolle.

Lauantaina siskoni kävi isän kanssa hakemassa äidin takaisin kotiin. Tulehdus ja lääkitys ovat selvästi vaikuttaneet äidin yleiskuntoon. Kaksi viikkoa sitten hän oli iloinen, virkeä ja hyväkuntoinen, eilen väsynyt ja hiljainen. - Kuitenkin hän taas lähtiessäni nosti päänsä sängyltä ja sanoi selkeästi: "Kiitos!" - Hyvä, että äiti on taas kotona...

Hoito-osasto suljetaan

Viime maanantaista kaksi viikkoa sitten (samana päivänä kun isä viimeksi haki äidin kotiin intervallihoidosta) oli aamupäivällä soitettu isälle ja kerrottu, että hoito-osasto suljetaan syksyllä. Jatkossa äidin intervallipaikaksi tulisi joko keskustassa oleva iso vanhainkoti tai kauempana oleva pieni Tammikoti. Oli kysytty isän mielipidettä asiasta. Tammikodin asukkaiden tiedetään pitävän hoitopaikastaan. Isä kallistui kuitenkin vanhainkodin puolelle, koska hänellä olisi silloin mahdollisuus toimittaa muitakin asioita samalla kun käy äitiä katsomassa. Nyt sitten vaan odotetaan, mitä viranomaiset päättävät.

Hoitajat olivat maanantaina 31. toukokuuta päiväruoan aikaan kirjoittaneet äidin kotihoitovihkoon: "Päiväruoka tuotu ja syötetty. Alli lähtee intervallille. Hiukan oli ärhäkkäällä päällä". Matkan terveyskeskukseen äiti oli kuitenkin ollut rauhallinen. Sen sijaan illalla isän ollessa jugurttia syöttämässä äiti oli tuiskinut ja huiskinut niin, että isältä oli lentänyt silmälasitkin päästä. Isän oli täytynyt lopettaa syöttäminen kesken.

Tiistaina kävin kotona tuulettamassa ja vaihtamassa petivaatteet. Isä oli jo ehtinyt imuroida. Oli erinomaisen kaunis kesäpäivä. Koira katseli ihmeissään tervapääskyjä, jotka suihkivat salamasyöksyjä matalalle ihan päätä hipoen. Taisi vähän pelätäkin.

Keittiön pöydällä maljakossa oli suuri kimppu voikukkia. Siskoni kävi sunnuntaina vanhempiemme luona. Iltapäivällä oli vieraillut äitiä ja isää ilahduttamassa myös siskon poika 6- ja 8-vuotiaine lapsineen (äidin ja isän lapsenlapsenlapset). Syksyllä eskarin aloittava tyttö oli tuonut kukat. Lapset tekevät mielellään isopappan kanssa oikeita töitä, ajavat nurmikkoa, linkoavat lunta jne. - Lähdettyäni kotoa äidin luo isä aloitti jälleen ruohonleikkuun, etteivät voikukat ehtisi hahtuville asti ja levittäisi siemeniään ympäriinsä.

Hoito-osastolla äiti oli kovin totinen. Silmät näyttivät itkuisiltakin. Hänet oli tyynyjen avulla tuettu makaamaan kyljellään. Kotona hän haluaa olla sängyssä aina selällään. Kukatkaan eivät nyt häntä kiinnostaneet niin kuin tavallisesti. Äiti puhui kuiskaten, hiljaa ja hitaasti. Erotin sanoja: ei olis täälä, pääsis... Arvelin hänen tarkoittavan, että hän haluaisi kotiin. Vakuuttelin, että hän on täällä vain muutamia päiviä ja sitten pääsee kotiin. Lähtöä hankkiessani erotin sanan "tuuks". Varmaan äidin piti kysyä, tuunko taas. Lupasin, että ainakin sitten kun hän on kotona, tulen. Illalla isä oli oikein laskenut äidin kanssa, että vain viisi päivää ja sitten äiti pääsee kotiin. Ja keskiviikkona isän käydessä äiti olikin jo ollut iloisempi. Illalla oli syönyt jugurtinkin.

Lapseksi jälleen

Huomenna äidillä alkaa taas intervallihoitoviikko. Kaksi kotiviikkoa tuntuvat menneen yhdessä hujauksessa. Eilen äiti oli hyvin rauhallinen ja virkeä ja kaikin tavoin hyväkuntoisen oloinen. Posketkin näyttivät pyöreämmiltä.

Alzheimerin taudin alkuvaiheessa äiti laihtui todella paljon. Piti hankkia kaikkien vaatteiden tilalle uudet. Sitten keuhkokuumeen aikana hän pieneni ihan olemattomaksi (47 kg). Serkkuni sanoi käytyään äitiä katsomassa, että äiti oli kuin ruoho tai heinä. Samalla kerralla serkkuni oli kysynyt, että jos äiti olisi lintu, mikä lintu hän haluaisi olla: punatulkku, talitiainen vai mikä. Hyvin heikkonakin äiti oli osannut vastata: "Se punanen". Sitten kun äiti toipui ja tiputuksena annettu ravintoliuos vaihdettiin tavalliseksi ruoaksi, alkoi hän taas vahvistua ja saada kilojakin lisää.

Ruoanlaiton lomassa eilen kävin monta kertaa äitiä vilkaisemassa. Koko ajan hän oli hereillä. Katseli välillä makuuhuoneen ikkunasta sateisen harmaata lauantaipäivää, välillä jutteli itsekseen. Ruokapöytään päästyään hän haukkasi heti valmiiksi laittamaani voileipää. Äiti jaksoi syödä lihasoppalautasen ihan tyhjäksi. Kun nostin lusikan lautaselta hänen suuhunsa, myös hänen oma oikea kätensä kulki samaa liikerataa aivan kuin hänellä olisi ollut näkymätön lusikka kädessään. Yritin antaakin lusikan äidin käteen, mutta hän ei saanut siitä otetta. Syksyllä, vai oliko jo kesällä, kotihoitajat "yllyttivät" äitiä syömään itse. Äiti oppikin uudelleen pitämään lusikan kädessään ja viemään lautaselta suuhunsa. Jonkin aikaa ruokailu sujui näin hienosti! Jonnekin tuo taito on taas vaan unohtunut. Veiköhän sen talven sairastelut...

Äidin puhe on viime viikkoina ollut selkeämpää. Hän on sanonut sanoja ja pieniä lauseita ihan oikeinkin. Mitä hän tarkoittaa, joutuu kuitenkin usein arvaamaan pelkästä alkukirjaimesta tai rauniosanasta, jossa äänteet vaihtavat paikkaa ja tavut menevät sekaisin tai niitä puuttuu. Ja välillä sanat ovat täysin kadoksissa.

Välillä mietin, mihin piiloutuvat ne kaikki taidot - ja se elämänkokemus! On niin vaikea hyväksyä, että ne pyyhkiytyisivät kokonaan pois...

Palatessani omaan kotiin satoi rankasti. Tuulilasinpyyhkijät viuhtoivat täysillä. Silti oli ajoittain mahdotonta erottaa edes autojonossa edellä ajavan perää. Olisipa maanantaina siellä kotikulmilla selkeä ja lämpimämpi sää, kun isä vie taas äidin invataksilla hoito-osastolle...

Kotihoito

Eilen lauantaina 22.5. olin taas vanhempieni luona. Aamupuuro omassa kodissa. Illalla valmistellut ja jääkaappiin pakatut ruoat kylmälaukkuun. Kylmälaukku, toinen ruokakassi sekä koira tamineineen autoon ja matkalle. Autojonoja molempiin suuntiin. Poliisit pysäyttämässä vastaantulevia. Onneksi sillä puolella, ettei lisää viivytystä... Vähän ennen kotia poikkesin ostamaan maitoa.

Heti avattuani keittiön oven koira ryntäsi kohti makuuhuonetta, pysähtyi. Missä pappa (isä)? Kiepsahti ympäri, kipitti televisiokamariin. Alkoi riehakas tanssi pappan ympärillä. - Oi sitä jälleennäkemisen riemua!

Hiivin hiljaa makuukamariin siltä varalta, jos äiti nukkuisi. Äiti katseli sängystä ikkunaan päin eikä huomannut tuloani ennen kuin olin ihan vieressä, silitin olkapäätä ja tervehdin: "Hei, äiti!" Äiti käänsi päänsä ja alkoi kovasti jutella. Yhtään oikeaa sanaa en erottanut. Äidin pöydällä oli maljakossa ne ruusut, jotka hänelle helatorstaina vein. Olivat hoito-osastolta laittaneet mukaan. Kerroin äidille meneväni keittiöön laittamaan ruokaa, että päästään syömään. Äiti nyökytteli ymmärtäväisesti.

Kun äiti on kotona, käy kunnan kotihoito maanantaista torstaihin kolme kertaa päivässä äitiä hoitamassa. Aamu- ja päiväkäynneillä on yleensä kaksi hoitajaa, illalla yksi. Aamupuuhina aamupesu, päivävaatteiden pukeminen, aamupuuron syöttäminen sekä lääkkeiden anto. Päivällä hoitajat tuovat tullessaan ruoan ja syöttävät äidille. Ilta-askareina iltapuuron syöttäminen ja äidin yökuntoon laitto: päivävaatteiden riisuminen, hampaiden pesu, vaipan vaihto jne.

Iltapäivisin isä tarjoilee kahvia sekä mehua ja kahvileipiä äidille sängyssä. Kotiin saatiin lainaksi sairaalasänky, jota on helppo nostaa ja laskea ja siirrellä. Siitä myös saa pääpuolen ylös ja alas. Äiti nostetaan sängystä pyörätuoliin ja pyörätuolista takaisin sänkyyn. Vielä syksyllä hän aina välillä otti "omille jaloilleen" (seisoi) hetken pyörätuoliin siirrettäessä, mutta pitkään aikaan se ei ole enää onnistunut.

Perjantaisin kotihoito käy vain aamulla ja päivällä. Silloin tulee iltapäivällä Tuulensuun yksityisestä hoitokodista hoitajat kylvettämään äidin. Isä lämmittää sähkösaunan, päästää sieltä lämpöä pesuhuoneeseen. Äiti pestään pesutuolissa, joka myös on lainassa.

Kylvetyksen jälkeen hoitajat pukevat äidin yökuntoon ja jäävät vielä iltapäiväkahville isän ja äidin kanssa. Äitikin istuu mielellään kahvilla oikein keittiön pöydän vieressä toisten juttelua kuunnellen. Tuulensuulaisilla ei ole yhtä kiire kuin kunnan kotihoitajilla, jotka eivät ehdi esim. päiväruoan aikaan olemaan niin pitkään, että äiti ehtisi syödä aterialla voileivän,vaan heidän on riennettävä jo seuraavan hoidettavan luo. - Isä syöttää perjantai-iltaisin iltapuuron äidille sängyssä.

Myös lauantai- ja sunnuntaiaamuisin ja -iltaisin käy Tuulensuusta hoitaja. Viikonvaihteen päiväajat hoitelemme me siskoni kanssa, samoin juhlapyhät. Sovimme joka viikonloppu erikseen, kumpi menee lauantaina, toinen sitten sunnuntaina.

Kaikki äitiä hoitavat kotihoitajat ovat reippaita, iloisia ja puheliaita. Huonoina päivinäkin he saavat isän sanoin "höpötyksellään" äidin paremmalle mielelle ja myöntymään syömisiin ja pukemisiin. Äidin hoidon lisäksi he tuovat isälle tärkeitä ihmiskontakteja. Erityisesti Tuulensuusta käyvä mieshoitaja näyttää ystävystyneenkin isän kanssa. Äidin hän on valloittanut täysin!

Eilen syötyämme (tunnin ajan) äiti halusi heti ruokalevolle. Sinä aikana, kun tiskasin, keitin iltapuuron, nostin pyykit yms. isä teki koiran kanssa reilun tunnin lenkin, poikkesivat jokirannassakin. Molemmat tullessa janoisia. Koira kellahti kyljelleen keittiön matolle, isä huokasi: "oh-hoh, oikein väsyttää" ja nukahti äidin vieressä olevaan omaan sänkyynsä.

Laittelin iltapäiväkahvit pöytään. Äidillekin maistuivat kahvileivät oikein hyvin mehun kanssa. Äiti saa itse syötyä leivät ja juotua vasemmalla kädellään. Kysyessäni äidiltä, tulisiko hän käymään ulkona, sain jyrkän vastauksen: "Älä semmosta!" Hän meni mieluummin lepäämään.

Isä lähti kahvin jälkeen ajamaan nurmikoita. Koira katseli ikkunasta. Kirjoittelin äidin kotihoitovihkoon, tiskasin taas ja keräilin tavaroita autoon vietäväksi. Kävin sitten kertomassa äidille, että lähden ajelemaan omaan kotiin, mutta tulen taas... ja isä jää kotiin hänen kanssaan.

Koira ja tavarat autoon, isä vielä koiraa silittelemään. Sitten matkaan. Omaan kotiin ehdin puoli kuudelta alkuillasta. Tavallisesti ryhdyn heti tultuani laittamaan iltaruokaa nälkäisinä odottaville kotolaisille, eilen en jaksanut. Olisi pitänyt mennä edellisenä iltana aikaisemmin yöunille...

Isän vierailu

Isä kävi meillä eilen lauantaina 15. toukokuuta pitkän tauon jälkeen. Edellisen kerran hän kävi uudenvuodenpäivänä.

Isä ehti tänne puoli kahdentoista aikaan. Kädet ja jalat olivat krampanneet vielä alkuyön ja hän oli saanut nukuttua vasta kahden jälkeen aamuyöllä. Eilen hän oli polttanut risuja ja puutyömaan roskia.

Ruokailtiin, kahviteltiin ja istuttiin pihakeinussa. Siinä keinuessa muisteltiin, että äiti oli meillä isän mukana viimeksi suunnilleen kaksi vuotta sitten. Äiti käveli silloin itse rollaattorin avulla ja isä sai autettua hänet autoon ja autosta pois. Rollaattori kulki mukana takakontissa. Äiti jaksoi silloin vielä istua autossa tuon tunnin matkan.

Tänä talvena äiti ja isä saivat sekä kausi-influenssa- että sikainfluenssarokotuksen - ja molemmat sairastuivat helmikuussa korkeakuumeiseen flunssaan! Äidillä oli kuumetta lähes 39 astetta sunnuntaina pari päivää ennen 90-vuotispäiviään helmikuun kolmantena. Kuume laski onneksi pian ja niinpä hän jaksoi jo keskiviikkona istua kahvipöydässä syntymäpäivävieraiden kanssa. Rohiseva yskä kuitenkin jatkui. Lääkäri kävi kotona perjantaina ja määräsi antibioottikuurin. Seuraavana maanantaina äidillä alkoikin taas intervallijakso hoito-osastolla.

Isä oli vähän salaa tuntenut itsensä sairaaksi jo syntymäpäiväviikolla. Joutui sitten antamaan periksi taudille. Kuume nousi 39 asteeseen ja isä meni niin heikkoon kuntoon, että keskiviikkona helmikuun 10. päivänä hänet vietiin ambulanssilla terveyskeskukseen. Hänkin joutui jäämään hoito-osastolle yhtaikaa äidin kanssa. Saatuaan nesteytystä ja lääkitystä hän toipui nopeasti niin, että jaksoi käydä syöttämässä äitiä tämän huoneessa - tippateline mukanaan, koska oli itse tiputuksessa!

Isä pääsi kotiin seuraavana maanantaina ja meni heti linkoamaan traktorilla lumisia teitä, vaikka kovin kiellettiin. Seurauksena kuumeen nousu uudelleen ja isä petiin kotona. Kotisairaanhoitaja alkoi käydä isän vointia seuraamassa.

Äidin piti päästä kotiin tiistaina, heti isän jälkeen, mutta hoito-osastolla riehunut Noro-virus ehti tarttua äitiinkin ja äiti oli pahan vatsataudin kourissa kolme päivää. Tosin tuo isän sairastuminen uudelleen olisi myös pitkittänyt äidin kotiin pääsyä. Äiti tuli sitten kotiin seuraavana maanantaina 22. helmikuuta oltuaan hoito-osastolla kaksi viikkoa. Siihen mennessä isäkin oli taas kuntoutunut niin, että jaksoi hoitaa äitiä kotona. - Ja lauantaina 27.2. isän täyttäessä 86 vuotta äitikin istui hymyilevänä kahvipöydässä onnittelemaan tulleiden sotaveteraanien vierailun ajan.

Eilen isä lähti ajelemaan kotiin päin iltapäivällä kolmen jälkeen. Laitoin hänen mukaansa äidille ensi viikolle keittämäni iltapuuron ja sen lisukkeeksi mehukiisselin sekä isälle itselleenkin vähän evästä.

Paluumatkalla isä poikkesi äidin luona terveyskeskuksessa. Maanantaina äiti pääseekin taas kotiin. Isä hakee hänet invataksilla. Mukava, kun näyttää olevan lämmintä, niin ettei äidillekään tarvitse pukea ulkovaatteita kotimatkaa varten...