Intervallipaikka

Keskiviikkona 23.6. kävin kotona siivoamassa niin kuin yleensäkin äidin intervalliviikon aikana. Oli oikein kesäinen tuuletuspäivä. Muutaman kiinanneilikankin istutin näin ennen juhannusta kukkapenkkeihin. Mikä ihme on viime talvena vienyt äidin aikanaan istuttamat ja jo vuosikymmenet loistavasti kukkineet syysleimut perennapenkistä? Niitä aina ihailimme äidin kanssa terassilla istuessamme.

Ehtiessäni äidin luo hoito-osastolle oli päivällisen aika. Hoito-osastonkin hoitajat ovat iloisia, ystävällisiä ja huolehtivaisia! Toisinaan tulee kuitenkin eteen ihmeteltävää. Niin nytkin. Äitiä oli alettu jo syöttämään ja häntä syötettiin makuulla, pääpuoli vain hiukan kohotettuna. Ihan pelästyin: tuossa asennossahan ruoka menee helposti "väärään kurkkuun" ja aiheuttaa haittaa hengityselimille, keuhkoillekin. Lupasin jatkaa syöttämistä. Ensi töikseni säädin äidin sängyn niin, että äiti istui. Pinaattikeitto ei kuitenkaan siitä maistuvammaksi tullut. Tuputettuani sitä aikani äiti tuuppasi keittokulhoa niin, että iso osa sisällöstä läikähti peitolle. Sain sen sentään käsipyyhepaperilla aika hyvin kuivattua. Jälkiruokana ollut kiisseli maistui melkein kokonaan ja maitokin mukavasti, kun annoin äidin pitää nokkamukia "väärinpäin" omassa kädessä.

Vein sinikeltaisen kukkakimpun aurinkoisen päivän ja naapurimaan Victorian ja Danielin kunniaksi, vaikka nuo värit eivät äidin omimpia värejä olekaan. Iloisena äiti niitä katseli. Keltainen gerbera loistikin kuin aurinko kimpun keskellä.

Vähän aikaa syömisen jälkeen ehdin antaa äidin istua ja juttelin hänen kanssaan. Tuli sellainen olo kuin äidillä olisi ollut jotakin vaivaa. - Harmi, kun täytyi lähteä niin pian. Koira odotti autossa ja oli kuuma hellepäivä.

Omaan kotiin ajellessä toivoin, että intervallipaikka jo pian vaihtuisi. Illalla isälle soittaessani hän kertoi, että hänelle olikin ilmoitettu paikan voivan vaihtua jo ennen syksyä. Sitä jäämme odottelemaan...