Arkipyhä

Äiti on nyt maanantaista 10.5. maanantaihin 17.5. intervallihoidossa terveyskeskuksen hoito-osastolla. Helmikuusta vuosi sitten äiti sairastui vaikeaan keuhkokuumeeseen ja oli sen vuoksi hoidettavana hoito-osastolla kaksi ja puoli kuukautta. Äidin toivuttua aloitettiin tämä käytäntö: kaksi viikkoa kotona ja viikko hoito-osastolla. Tarkoituksena on antaa isälle levähdystauko.

Tänään, helatorstaina, kävin jälleen kotona. (Edellisen kerran olen ollut siellä viime sunnuntaina.) Lähdin ajelemaan sinne vähän ennen kymmentä aamulla seuranani kääpiövillakoira, josta on tullut myös isälle tärkeä lemmikki. Matkalla kuuntelin jumalanpalveluksen radiosta niin kuin kotonani on ollut tapana. Pappi puhui sanan arkipyhä kummallisesta yhdistelmästä: miten samaan sanaan voi mahduttaa arjen ja pyhän. Pysähtyessäni kotini pihaan soi jumalanpalveluksen päätteeksi iki-ihana Ave Maria. En malttanut heti sammuttaa autoa, että sain kuunnella sitä vähän pidempään. Isä tuli jo ulko-ovella vastaan. Oli ollut lakaisemassa eteisen rapuilta roskia ennen tuloamme.

Tavaroiden purku autosta, ruokatarvikkeet kylmään ja sitten sieppaamaan lakanat ja tyynyliinat äidin ja isän pedeiltä, jotta ehtisivät pyöriä "pitkän pesuohjelman". Siivousvaatteiden vaihto ja tyynyt, peitot, filtit sekä matot ulos pudisteltaviksi ja tuulettumaan.

Olipa ihana tuuletuspäivä: leivoset lauloivat, kuovit kuikuilivat, västäräkki pomppi pihalla, ilmassa lämmin keväisen pellon tuoksu. Ei yhtään haitannut, että siihen sekaantui joen takaa isoista sikaloista tuulen tuoma aromi. Se vaan kuuluu siihen maalaismaisemaan. Jostain pääni sopukoista alkoi soidakin rallatus: "--Kuinka onnellinen voikaan olla hän, joka täällä vain saa aina asustaa-aa-aa. Maalaismaisemaa en saata unohtaa-aa-aa ..."

Kahdeltatoista istuimme ruokapöytään isän kanssa. Keitin jo eilen illalla omassa kodissa keiton valmiiksi, niin ei mennyt tänään ruoan laittoon aikaa. Kun äiti on kotona, tuodaan ruokapalvelusta muina päivinä paitsi lauantaisin ja sunnuntaisin yksi ateria kerran päivässä. Sen äiti ja isä jakavat. Isä on sitä mieltä, että jos tuotaisiin kaksi, menisi paljon ruokaa hukkaan. Kun äiti on hoito-osastolla, laitamme siskoni kanssa isälle viikon varrelle mikrossa lämmitettävää ruokaa. Aamupuuron ja kahvit isä keittää aina itse.

Siinä syödessämme isä kertoili puusavotastaan, jonka hän oli eilen sinnikkäästi tehnyt loppuun, vaikka väsynytkin oli. Isojen pöllien halkaisu käsipelein oli niin kovaa työtä, että isän jalat ja kädet ovat krampanneet öisin. Hän on joutunut sen tähden nousemaan taas takaa ylös sängystä ja nukkuminen on jäänyt huonoksi. Siitä huolimatta hän oli eilenkin heti työn lopetettuaan puoli seitsemältä illalla jaksanut lähteä ajamaan terveyskeskukseen (noin kolmentoista kilometrin päähän) äitiä katsomaan ja syöttämään iltajugurtin. Isä ajaa vielä autoa, pitkiäkin matkoja.

Imurointi, pölyjen pyyhkiminen, puhtaat lakanat ja tyynyliinat raikkaisiin petivaatteisiin.
Isä sinä aikana koiraa ulkoiluttamassa. Sitten olikin pesukone jo saanut oman työnsä valmiiksi. Siis isän kanssa lakanoita vetämään ja vinttikamariin kuivumaan viemään. Vielä yhteinen kahvihetki.

Kotoa äidin luo, kukkakioskin kautta. Vein neljä vaaleanpunaista ruusua, koska äidin äitienpäiväksi saamat kukat ovat siellä kotona eikä hän niitä nyt näe. Kun astuin äidin huoneeseen, muut asukit lepäilivät hiljaa, mutta äiti jutteli itsekseen silmät iloisina! Äiti oli sängyssä ihan vinossa, peiton hän oli rullannut kasaan rinnalleen, toinen pitkävartinen sairaalasukka oli melkein pois jalasta ja housun lahje kerällä polven korkeudella, käsissä mustelmia ja poskessa pieni haava, josta rupi oli mennyt rikki. Mustelmat johtuvat varmaan siitä, että hän käsillään touhutessaan kolauttelee niitä sängyn laitoihin. Laitoin kukat maljakkoon. Äiti katseli niitä ja mielestäni sanoi tykkäävänsä niistä, vaikka hänen puheestaan oli tavallistakin vaikeampaa saada selvää, kun hänellä ei ollut hampaita suussa. Autoin äidin suoraan, korjasin sukan kunnolla jalkaan ja peiton päälle. - Ja taas minusta tuntui, että äiti ymmärsi, mitä hänelle puhuin. Edellisellä intervallihoitokerralla lääkäri oli lopettanut äidin Alzheimer-lääkityksen.
Kuitenkin äiti on ollut virkeämpi ja viime sunnuntaina puhui selviä kahden sanan lauseita oikeissa tilanteissa. Esim. kun ruokapöydässä kysyin, saako hän pureskeltua lihaa, hän vastasi: "Mää koitan." Välillä oli vaihe, jolloin ei tahtonut löytyä yhtään oikeaa sanaa.

Silittelin hiuksia ja poskea, juteltiin. Kun lähdin, vilkutin vielä ovelta äidille ja hän vilkutti takaisin ja näytti sanovan hei, hei!

Omaan kotiin ajellessa radiossa soi klassinen musiikki, niin hyvää juuri siihen tilanteeseen...