Intervallipaikka

Keskiviikkona 23.6. kävin kotona siivoamassa niin kuin yleensäkin äidin intervalliviikon aikana. Oli oikein kesäinen tuuletuspäivä. Muutaman kiinanneilikankin istutin näin ennen juhannusta kukkapenkkeihin. Mikä ihme on viime talvena vienyt äidin aikanaan istuttamat ja jo vuosikymmenet loistavasti kukkineet syysleimut perennapenkistä? Niitä aina ihailimme äidin kanssa terassilla istuessamme.

Ehtiessäni äidin luo hoito-osastolle oli päivällisen aika. Hoito-osastonkin hoitajat ovat iloisia, ystävällisiä ja huolehtivaisia! Toisinaan tulee kuitenkin eteen ihmeteltävää. Niin nytkin. Äitiä oli alettu jo syöttämään ja häntä syötettiin makuulla, pääpuoli vain hiukan kohotettuna. Ihan pelästyin: tuossa asennossahan ruoka menee helposti "väärään kurkkuun" ja aiheuttaa haittaa hengityselimille, keuhkoillekin. Lupasin jatkaa syöttämistä. Ensi töikseni säädin äidin sängyn niin, että äiti istui. Pinaattikeitto ei kuitenkaan siitä maistuvammaksi tullut. Tuputettuani sitä aikani äiti tuuppasi keittokulhoa niin, että iso osa sisällöstä läikähti peitolle. Sain sen sentään käsipyyhepaperilla aika hyvin kuivattua. Jälkiruokana ollut kiisseli maistui melkein kokonaan ja maitokin mukavasti, kun annoin äidin pitää nokkamukia "väärinpäin" omassa kädessä.

Vein sinikeltaisen kukkakimpun aurinkoisen päivän ja naapurimaan Victorian ja Danielin kunniaksi, vaikka nuo värit eivät äidin omimpia värejä olekaan. Iloisena äiti niitä katseli. Keltainen gerbera loistikin kuin aurinko kimpun keskellä.

Vähän aikaa syömisen jälkeen ehdin antaa äidin istua ja juttelin hänen kanssaan. Tuli sellainen olo kuin äidillä olisi ollut jotakin vaivaa. - Harmi, kun täytyi lähteä niin pian. Koira odotti autossa ja oli kuuma hellepäivä.

Omaan kotiin ajellessä toivoin, että intervallipaikka jo pian vaihtuisi. Illalla isälle soittaessani hän kertoi, että hänelle olikin ilmoitettu paikan voivan vaihtua jo ennen syksyä. Sitä jäämme odottelemaan...

Kolhut

Huomenna sitten taas alkaa äidin intervalliviikko. Valitettavasti viime intervallilla saadut kolhut eivät ole vielä parantuneet. Käden haava oli perjantaina vuotanut vähän, kun Tuulensuun hoitajat kävivät "saunottamassa" äidin. Otsan ja ohimon iso mustelma (verenpurkauma) on ehtinyt vain jonkun verran pienentyä. Vähitellen äidin ruokahalu on onneksi palautunut lääkekuurin loputtua keskiviikkona ja muutenkin hän vaikutti tänään virkeämmältä kuin viikko sitten. Jaksoi oikein topakasti komentaa koiraakin. - Toivottavasti juhannusviikon intervallijakso hoito-osastolla sujuu hyvin!

Kiitos!

Luin eilen kotona käydessä sairaanhoitajan selostusta äidin sairaudesta: "Täysin toisten hoidettava", kyllä, "kestokatetri", kyllä, "vatsa toimitetaan", kyllä, "nostetaan sängystä pyörätuoliin ja takaisin", kyllä, "syötetään", kyllä mutta leivät äiti syö ja maidot sekä mehut juo itse, "ei puhu", niin mutta sanoo sanoja ja pieniä lauseita... Pitkästä aikaa hoito-osastolta oli laitettu joku paperi mukaan äidin kotiutuessa ja se oli edellä olevan kaltainen! Oli kuin olisin lukenut selostusta jostain esineestä. Moneen kohtaan teki mieli sanoa vastaan.

Äiti kotiutui hoito-osastolta viime viikolla kahteenkin kertaan. Ensin maanantaina päättyi intervallijakso. Kotona äiti ei kuitenkaan ollut oikein kunnossa. Oli muutakin kuin vasemmalla puolella otsassa ja ohimolla suuri mustelma sekä oikeassa käsivarressa iso haava, joista ei ollut laitettu mukaan mitään mainintaa. Niitä ei vielä sunnuntai-iltana isän käydessä äitiä katsomassa ollut. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä äiti oli valittanut jatkuvasti. Isä oli huomannut jo aikaisemmin, ettei kaikki ole ihan kunnossa. Katetripussin kanssa oli koko alkuviikon ollut ongelmia. Torstaina kotihoitajat totesivat äidillä olevan virtsatietulehduksen. He järjestivät heti lääkityksen ja hienosti huolehtivat asian eteenpäin. Iltapäivällä ihan yllättäin oli kotihoitaja poikennut ylimääräisenkin kerran katsomassa, mikä oli äidin tilanne. Ja katsonut viisaammaksi viedä äiti takaisin terveyskeskukseen. Niinpä isä vei äidin ambulanssilla ensin päivystykseen, jossa odottivat puolitoista tuntia, että pääsivät lääkärin luo ja sieltä sitten osastolle.

Lauantaina siskoni kävi isän kanssa hakemassa äidin takaisin kotiin. Tulehdus ja lääkitys ovat selvästi vaikuttaneet äidin yleiskuntoon. Kaksi viikkoa sitten hän oli iloinen, virkeä ja hyväkuntoinen, eilen väsynyt ja hiljainen. - Kuitenkin hän taas lähtiessäni nosti päänsä sängyltä ja sanoi selkeästi: "Kiitos!" - Hyvä, että äiti on taas kotona...

Hoito-osasto suljetaan

Viime maanantaista kaksi viikkoa sitten (samana päivänä kun isä viimeksi haki äidin kotiin intervallihoidosta) oli aamupäivällä soitettu isälle ja kerrottu, että hoito-osasto suljetaan syksyllä. Jatkossa äidin intervallipaikaksi tulisi joko keskustassa oleva iso vanhainkoti tai kauempana oleva pieni Tammikoti. Oli kysytty isän mielipidettä asiasta. Tammikodin asukkaiden tiedetään pitävän hoitopaikastaan. Isä kallistui kuitenkin vanhainkodin puolelle, koska hänellä olisi silloin mahdollisuus toimittaa muitakin asioita samalla kun käy äitiä katsomassa. Nyt sitten vaan odotetaan, mitä viranomaiset päättävät.

Hoitajat olivat maanantaina 31. toukokuuta päiväruoan aikaan kirjoittaneet äidin kotihoitovihkoon: "Päiväruoka tuotu ja syötetty. Alli lähtee intervallille. Hiukan oli ärhäkkäällä päällä". Matkan terveyskeskukseen äiti oli kuitenkin ollut rauhallinen. Sen sijaan illalla isän ollessa jugurttia syöttämässä äiti oli tuiskinut ja huiskinut niin, että isältä oli lentänyt silmälasitkin päästä. Isän oli täytynyt lopettaa syöttäminen kesken.

Tiistaina kävin kotona tuulettamassa ja vaihtamassa petivaatteet. Isä oli jo ehtinyt imuroida. Oli erinomaisen kaunis kesäpäivä. Koira katseli ihmeissään tervapääskyjä, jotka suihkivat salamasyöksyjä matalalle ihan päätä hipoen. Taisi vähän pelätäkin.

Keittiön pöydällä maljakossa oli suuri kimppu voikukkia. Siskoni kävi sunnuntaina vanhempiemme luona. Iltapäivällä oli vieraillut äitiä ja isää ilahduttamassa myös siskon poika 6- ja 8-vuotiaine lapsineen (äidin ja isän lapsenlapsenlapset). Syksyllä eskarin aloittava tyttö oli tuonut kukat. Lapset tekevät mielellään isopappan kanssa oikeita töitä, ajavat nurmikkoa, linkoavat lunta jne. - Lähdettyäni kotoa äidin luo isä aloitti jälleen ruohonleikkuun, etteivät voikukat ehtisi hahtuville asti ja levittäisi siemeniään ympäriinsä.

Hoito-osastolla äiti oli kovin totinen. Silmät näyttivät itkuisiltakin. Hänet oli tyynyjen avulla tuettu makaamaan kyljellään. Kotona hän haluaa olla sängyssä aina selällään. Kukatkaan eivät nyt häntä kiinnostaneet niin kuin tavallisesti. Äiti puhui kuiskaten, hiljaa ja hitaasti. Erotin sanoja: ei olis täälä, pääsis... Arvelin hänen tarkoittavan, että hän haluaisi kotiin. Vakuuttelin, että hän on täällä vain muutamia päiviä ja sitten pääsee kotiin. Lähtöä hankkiessani erotin sanan "tuuks". Varmaan äidin piti kysyä, tuunko taas. Lupasin, että ainakin sitten kun hän on kotona, tulen. Illalla isä oli oikein laskenut äidin kanssa, että vain viisi päivää ja sitten äiti pääsee kotiin. Ja keskiviikkona isän käydessä äiti olikin jo ollut iloisempi. Illalla oli syönyt jugurtinkin.