Sairaalassa

Isä oli sairaalassa tiistaista 6.12. lauantaihin 10.12.2011. Hänen lonkastaan ja reidestään otettiin useamman kerran uusintakuvat. Murtumia ei näkynyt. Jalka ei kuitenkaan sietänyt astumista. Liikkuminen oli jokseenkin mahdotonta, koska samanpuoleinen solisluu oli murtunut eikä isä voinut tukea sillä kädellä kyynärsauvaan. Hän yritti pitää sauvaa vasemmassa kädessä ja tukea sillä ristiin oikean jalan puolelle. Sekä käsi että jalka sattuivat kovin.

Verikokeiden tulokset olivat muuten normaalit, mutta munuaisarvo koholla. Sen arveltiin johtuvan "kuivahtaneisuudesta", nestevajauksesta. Siksi isä oli tiputuksessa. Nesteytyksen lisäksi annettiin kipulääkitystä.

Muististaan isä oli itsekin huolissaan jo sairaalassa. Sattui niin arvaamattomia muistihäiriöitä. Esimerkiksi kun siskoni oli miehensä kanssa isää katsomassa ja samalla lämmittämässä kotona, he lupasivat viedä myös laatikkoon tulleet postit. Siihen isä oli todennut, että kyllä hänen siskonsa (siis 85-vuotias tätini) ne vie. Täti asui aikaisemmin samassa talossa vanhempieni kanssa. Hän muutti kuitenkin jo 30 vuotta sitten muualle. Siskoni ihmeteltyä asiaa isä oli itsekin oikein pelästynyt, miten hän voi niin väärin muistaa.

Loppuviikolla neuvottelin puhelimitse useita kertoja sairaanhoitajan, fysioterapeutin, sosiaalihoitajan ja vanhustyön ohjaajan kanssa isän jatkohoidosta. Sairaalan sosiaalihoitaja suunnitteli, että isä siirrettäisiin sairaalasta toipumaan vanhainkodin palveluasuntoon. Me siskoni kanssa emme pitäneet ajatusta hyvänä. Isähän ei päässyt yksin liikkumaan ja muisti oli hyvin epävarmaa eikä siellä olisi ollut hoitajaa aina avuksi saatavilla.

Oman perheeni kanssa puhuttuani päätimme, että toisin isän meille, jos hän itse siihen suostuisi. Suostuihan hän, mutta halusi ensin päästä käymään kotona. Piti tarkastaa postit ja varmistaa, että talossa oli kaikki kunnossa. - Ja meillä olikin odottamassa varmasti paras hoitaja, kääpiövillis, isän hyvä kaveri!