Joulun aikaa kotona

Jouluaaton vietimme oman perheeni kanssa vanhempieni luona. Menin kotiin aamulla yksin valmistelemaan jouluateriaa, miesväki tuli perässä. Menomatkalla poikkesin kirkolle sytyttämään kynttilän isovanhempieni haudalle.

Viime vuoden jouluaaton äiti jaksoi hyvin. Katseli iloisena poikien touhuja eikä olisi millään malttanut mennä illalla sänkyyn. - Nyt äiti väsyi ja oli kärsimätön, vaikka olikin välillä pitkällään lepäämässä. Ehdotin isälle, että olisi annettu äidin levätä rauhassa lahjojen jaon ajan ja viety sitten äidin lahjat makuuhuoneeseen avattavaksi. Isän mielestä oli kuitenkin tärkeää, että äiti oli muiden mukana. - Kesken lahjojen avaamisen jouduimme viemään äidin sänkyyn, kun hän alkoi ihan huutaa väsymystään. Hän rauhoittui heti, kun pääsi makuulle. Tuossa tilanteessa huomasin, miten paljon äidin vointi on vuoden aikana heikentynyt.

Miesväki lähti omaan kotiin jo alkuillalla. Minä jäin vielä tiskaamaan, syöttämään äidille iltapuuron ja laittamaan hänet yökuntoon. Päästyäni oman kotini kotikadulle edessäni aukesi yllättäen sunnattoman kaunis näky. Meidän kulmakunta on ollut koko syksyn pimeänä ilman katuvaloja lähikadun tietöiden tähden. Nyt katu oli valaistu jäälyhdyin. Kummallakin puolella katua jokaisen talon kohdalla oli useita lyhtyjä, joissa paloivat joulunpunaiset kynttilät. Kävelin vielä iltamyöhällä jäälyhtykujaa pitkin kotikatumme kauneutta ihaillen. Joulupäivänä kuulin, että lyhdyt oli tehnyt ja sytyttänyt naapurimme nuori isäntä kaverinsa kanssa, joka asuu kadun toisessa päässä. Hieno joululahja meille muille! Lyhdyt valaisivat vielä joulupäiväaamuna, sammuivat päivän mittaan, mutta iltapäivän hämärissä ympäristötaideteoksen tekijät sytyttivät niihin uudet kynttilät.

Joulupäivänä oli siskoni miehensä ja poikansa perheen kanssa vanhempieni luona. Äiti oli silloin
ollut hyväntuulinen. Myös sunnuntaina, tapaninpäivänä, kun olin yksin käymässä kotona, äiti oli rauhallinen. Silloin oli sakea lumipyry ja keli aamulla kehno. Lähdinkin ajelemaan takaisin omaan kotiin jo, kun olimme syöneet ja olin saanut tiskattua ja keitettyä iltapuuron seuraavaksi viikoksi. Niin ehdin omaan kotiin ennen pilkkopimeää.

Heti maanantaiaamupäivällä isä soitti ja kysyi, voisinko tulla viemään äitiä röntgeniin. Oli ilmoitettu, että äidin ollessa sairaalassa marraskuussa jalan tutkimusten tähden hänellä oli ollut huonetoverina tuberkuloosipotilas. Nyt täytyi varmistaa, ettei äiti ollut saanut tartuntaa. (Ensin tuntui ihan mahdottomalta, että nykyaikana voi tulla eteen vielä tällainenkin tilanne!) Kävimme äidin kanssa röntgenissä keskiviikkona. Silloinkin oli monin paikoin tuiskannut teille kinoksia. Kun väistin kotitiellä kelkkailijaa, autoni meinasi vetää väkisin poikittain palatessani takaisin ajourille. Samoin invataksi oli jäänyt kiinni kinokseen edellisen kyyditettävän luota lähtiessään, niin että saimme odotella sitä arvioitua pidempään. Isä soitti sairaalaan ja selvisi, että kunhan ehdimme sinne ennen kolmea iltapäivällä, äiti pääsee kuviin. - Kun puimme äidille ulkovaatteita reissua varten, taksikuski muistutti, että laitetaan vielä filtti äidin jalkojen suojaksi, koska taksi on aina lähtiessä kylmä. Taas oli mukava huomata, miten hyvin autoilijakin huolehtii kuljetettavistaan!

Taksikuski myös vei äidin pyörätuolilla autoon. Minä vain hyppäsin sivuovesta sisään äitiä vastaan. Isä tuli perässä omalla autolla. Hän kävi samalla kaupassa. Äiti oli niin matkat kuin röntgenissäolonkin rauhallinen. Kuvat otettiin äidin istuessa pyörätuolissa. Kun takaisin tultuamme saimme laitettua äidin sänkyyn, hän nukahti heti. Autonkuljettaja jäi isän kanssa joulukahville. Kahvipöydän katettuani ja kahvit kaadettuani lähdin takaisin omaan kotiin, koska kääpiövillakoirani odotteli siellä yksin. Nätisti se oli ollut, vaikka iltapäivälenkille pääsy venyikin myöhäiseen.

Uudenvuodenpäivänä siskoni oli kotona. Menomatka sinne oli ollut auraamattomien teiden takia hankala. Äiti oli ollut levoton eikä ruokakaan ollut maistunut normaalisti. Syykin selvisi myöhemmin. Katetri oli taas tukossa. Isä oli seuraillut tilannetta illan. Koska äiti oli jatkuvasti valittanut, isä oli soittanut kahdeltatoista yöllä kotihoidon yöpartiolle. Hoitajat olivat tulleet yhden aikaan ja saaneet katetrin toimimaan. Äiti ja isä olivat päässeet nukkumaan vasta kahdelta yöllä. Niinpä isä lepäsi makuuhuoneessa äidin vieressä, kun sunnuntaiaamuna pikkukaverini kanssa ehdin heidän luokseen. Kuuntelivat radiosta jumalanpalvelusta.

Äiti oli koko sunnuntaipäivän rauhallinen poikkeuksellisesta yöstä huolimatta. Isä sen sijaan valitteli selkäänsä. Kertoi, ettei uudenvuodenaattoaamuna meinannut päästä ylös sängystä selkäkivun takia. Kipu oli tuntunut jo parina päivänä aikaisemmin lievempänä ja tuntui onneksi eilen olevan menossa ohi. Mietimme, voisiko selkä olla rasittunut tai jotenkin loukkaantunut jatkuvasta lämmityspuiden pilkkomisesta ja kantamisesta. Isä oli sitä mieltä, ettei se johdu ainakaan siitä, että hän on viime aikoina istunut aika paljon traktorissa teitä lingotessaan. - Sanotaan, että stressikin voi aiheuttaa selkäkipua...