ke 5.1.2011 Kotona ja Tammikodissa
Mitä merkillistä on liimattu keittiön ovipieleen? Huomiota herättävä lappu, jossa valkoisella pohjalla arvoituksellisia mustia kuvioita. Ei isällä ole tapana liimailla mitään oviin. - Isä selittämään, että se on kotihoidon koodi. Vuoden alusta lähtien jokainen kotihoitaja kuvaa koodin puhelimellaan aina sisään astuessaan ja taas pois lähtiessään. - Kaivan silmälasit laukustani. Totta! Yläreunassa lukee: "Tämä on kotihoidon tunnus. Ei saa irrottaa." Alapuolella äidin nimi. Vai niin! Ja kuinka monta työtuntia menee siihen, kun kunnan (oikeasti kaupungin) jokaisen kotihoitajan puhelimesta nuo tiedot puretaan ja tilastoidaan tai mitä niille sitten tehdäänkin. Eikö sillä rahalla jo olisi palkattu lisää ainakin yksi kotihoitaja. Nyt hoitajien on mennen tullen etsittävä puhelimensa ja kuvattava, vaikka sinä aikana voisi antaa edes pari silitystä olalle.
Tammikodissa äidin luona. Lähellä pyörätuolissa istuva pyytää, että hoitajat auttaisivat hänet sänkyyn lepäämään, kun lonkkaan jo sattuu tämä pitkä istuminen. Hoitaja toteaa ohi pyyhältäessään: "Ei ehditä nyt, kun on niin paljon hoidettavia ja roskapussitkin on vielä viemättä." "Voi kauhistus! Ei sitten..." , alistuu väsynyt istuja.
Mitä on tapahtunut vuoden vaihteessa? Tammikodinkin ennen niin rauhallinen ja leppoisa ilmapiiri on muuttunut. Säästöjäkö, henkilökunnan vähentämistä? Äiti kuitenkin tyytyväisen oloinen.
ke 12.01.2011
Kotihoidon ohjaaja soittaa ja kysyy, mitä mieltä olen isän jaksamisesta. Olisiko parempi, että äiti olisi pidempiä aikoja hoidossa Tammikodissa. Puhun isän kanssa puhelimessa. "Jos kotihoitajat ei enää ehtis käymään", miettii isä. Isä kuitenkin sanoo, että hänestä on mukavampi, kun äiti on kotona ja samoin varmaan äidin mielestä. Soitan kotihoidon ohjaajalle takaisin ja sovitaan , että jatketaan entiseen tapaan: kaksi viikkoa kotona ja yksi intervallihoidossa.
Isällä kova työ lumen tähden. Linkoaa traktorilla isolta tieltä kotiin ja naapuriin sekä pihan useita kertoja päivässä. Vielä iltaisin kymmenen ja yhdentoista välillä, jotta kotihoitajat pääsisivät aamulla autoillaan pihaan. AUTOILLAAN ! Kotihoitajat tulevat nyt kahdella autolla. Toinen toisesta paikasta ja toinen toisesta. Sitten välillä joutuvat odottelemaan, että työparikin ehtii paikalle. Mitenhän paljon kuluja lisää kahden auton ylläpito ja kulutus verrattuna mahdolliseen ajan säästöön? - "Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa..."
la 15.1.2011 Kotona
Äidiltä otettu katetri pois jatkuvan tukkeutumisen takia. Helpottaa varmaan äidin oloa eikä isän tarvitse olla koko ajan ihmeissään, miten saisi katetrin taas toimimaan. Osaisinpa vaan hoitaa vaipanvaihdon, pesun yms. nopeammin, etten hermostuttaisi äitiä...
ke 26.1.2011 Tammikodissa ja kotona
Mitä merkillisiä kasoja tuossa seinän vieressä pyörii? Lasken lautasen kädestäni äidin sängyn vieressä olevalle pienelle pöydälle ja katson tarkemmin. Juu-u, valtavia "villakoirakasoja". Tekisi mieli hakea imuri. Parissa minuutissa ne olisivat pois. Toivottavasti tässä kolmen hengen intervallihuoneessa ei ole pölyallergikkoa.
Syötän äitiä: pinaattikeittoa, kolme puolikasta keitettyä kananmunaa, grahamlihapiirakka, lasillinen piimää ja lasillinen maitoa. Väkisinkin tulee mieleen kouluateriat. Aivan samanlainen ruoka oli koulussa usein maanantaisin. Tosin kananmunan puolikkaita sai ottaa vain yhden.
Hoitaja sanoi, että äiti saa nyt syödä sängyllä, koska iltapäivällä on ehtoollishartaus. He nostavat äidin silloin pyörätuoliin ja vievät yhteiseen tilaan. Muistan vastaavan tilaisuuden syksyltä pyhäinpäivän edeltä. Kokisipa äiti tämänpäiväisen tilaisuuden yhtä mieluisana! Hoitajat ovat tänään Tammikodissa hyväntuulisia, samoin äiti.
Isompiakaan teitä ei ole saatu pidettyä ajokunnossa. Isä on eilen Tammikodissa käydessään jäänyt autollaan kiinni lumikinokseen. Onneksi paikalle tullut pakettiauto on pysähtynyt auttamaan ja vetänyt isän auton irti lumesta, niin että isä on päässyt jatkamaan matkaa...
maanantai 31. tammikuuta 2011
maanantai 3. tammikuuta 2011
Joulun aikaa kotona
Jouluaaton vietimme oman perheeni kanssa vanhempieni luona. Menin kotiin aamulla yksin valmistelemaan jouluateriaa, miesväki tuli perässä. Menomatkalla poikkesin kirkolle sytyttämään kynttilän isovanhempieni haudalle.
Viime vuoden jouluaaton äiti jaksoi hyvin. Katseli iloisena poikien touhuja eikä olisi millään malttanut mennä illalla sänkyyn. - Nyt äiti väsyi ja oli kärsimätön, vaikka olikin välillä pitkällään lepäämässä. Ehdotin isälle, että olisi annettu äidin levätä rauhassa lahjojen jaon ajan ja viety sitten äidin lahjat makuuhuoneeseen avattavaksi. Isän mielestä oli kuitenkin tärkeää, että äiti oli muiden mukana. - Kesken lahjojen avaamisen jouduimme viemään äidin sänkyyn, kun hän alkoi ihan huutaa väsymystään. Hän rauhoittui heti, kun pääsi makuulle. Tuossa tilanteessa huomasin, miten paljon äidin vointi on vuoden aikana heikentynyt.
Miesväki lähti omaan kotiin jo alkuillalla. Minä jäin vielä tiskaamaan, syöttämään äidille iltapuuron ja laittamaan hänet yökuntoon. Päästyäni oman kotini kotikadulle edessäni aukesi yllättäen sunnattoman kaunis näky. Meidän kulmakunta on ollut koko syksyn pimeänä ilman katuvaloja lähikadun tietöiden tähden. Nyt katu oli valaistu jäälyhdyin. Kummallakin puolella katua jokaisen talon kohdalla oli useita lyhtyjä, joissa paloivat joulunpunaiset kynttilät. Kävelin vielä iltamyöhällä jäälyhtykujaa pitkin kotikatumme kauneutta ihaillen. Joulupäivänä kuulin, että lyhdyt oli tehnyt ja sytyttänyt naapurimme nuori isäntä kaverinsa kanssa, joka asuu kadun toisessa päässä. Hieno joululahja meille muille! Lyhdyt valaisivat vielä joulupäiväaamuna, sammuivat päivän mittaan, mutta iltapäivän hämärissä ympäristötaideteoksen tekijät sytyttivät niihin uudet kynttilät.
Joulupäivänä oli siskoni miehensä ja poikansa perheen kanssa vanhempieni luona. Äiti oli silloin
ollut hyväntuulinen. Myös sunnuntaina, tapaninpäivänä, kun olin yksin käymässä kotona, äiti oli rauhallinen. Silloin oli sakea lumipyry ja keli aamulla kehno. Lähdinkin ajelemaan takaisin omaan kotiin jo, kun olimme syöneet ja olin saanut tiskattua ja keitettyä iltapuuron seuraavaksi viikoksi. Niin ehdin omaan kotiin ennen pilkkopimeää.
Heti maanantaiaamupäivällä isä soitti ja kysyi, voisinko tulla viemään äitiä röntgeniin. Oli ilmoitettu, että äidin ollessa sairaalassa marraskuussa jalan tutkimusten tähden hänellä oli ollut huonetoverina tuberkuloosipotilas. Nyt täytyi varmistaa, ettei äiti ollut saanut tartuntaa. (Ensin tuntui ihan mahdottomalta, että nykyaikana voi tulla eteen vielä tällainenkin tilanne!) Kävimme äidin kanssa röntgenissä keskiviikkona. Silloinkin oli monin paikoin tuiskannut teille kinoksia. Kun väistin kotitiellä kelkkailijaa, autoni meinasi vetää väkisin poikittain palatessani takaisin ajourille. Samoin invataksi oli jäänyt kiinni kinokseen edellisen kyyditettävän luota lähtiessään, niin että saimme odotella sitä arvioitua pidempään. Isä soitti sairaalaan ja selvisi, että kunhan ehdimme sinne ennen kolmea iltapäivällä, äiti pääsee kuviin. - Kun puimme äidille ulkovaatteita reissua varten, taksikuski muistutti, että laitetaan vielä filtti äidin jalkojen suojaksi, koska taksi on aina lähtiessä kylmä. Taas oli mukava huomata, miten hyvin autoilijakin huolehtii kuljetettavistaan!
Taksikuski myös vei äidin pyörätuolilla autoon. Minä vain hyppäsin sivuovesta sisään äitiä vastaan. Isä tuli perässä omalla autolla. Hän kävi samalla kaupassa. Äiti oli niin matkat kuin röntgenissäolonkin rauhallinen. Kuvat otettiin äidin istuessa pyörätuolissa. Kun takaisin tultuamme saimme laitettua äidin sänkyyn, hän nukahti heti. Autonkuljettaja jäi isän kanssa joulukahville. Kahvipöydän katettuani ja kahvit kaadettuani lähdin takaisin omaan kotiin, koska kääpiövillakoirani odotteli siellä yksin. Nätisti se oli ollut, vaikka iltapäivälenkille pääsy venyikin myöhäiseen.
Uudenvuodenpäivänä siskoni oli kotona. Menomatka sinne oli ollut auraamattomien teiden takia hankala. Äiti oli ollut levoton eikä ruokakaan ollut maistunut normaalisti. Syykin selvisi myöhemmin. Katetri oli taas tukossa. Isä oli seuraillut tilannetta illan. Koska äiti oli jatkuvasti valittanut, isä oli soittanut kahdeltatoista yöllä kotihoidon yöpartiolle. Hoitajat olivat tulleet yhden aikaan ja saaneet katetrin toimimaan. Äiti ja isä olivat päässeet nukkumaan vasta kahdelta yöllä. Niinpä isä lepäsi makuuhuoneessa äidin vieressä, kun sunnuntaiaamuna pikkukaverini kanssa ehdin heidän luokseen. Kuuntelivat radiosta jumalanpalvelusta.
Äiti oli koko sunnuntaipäivän rauhallinen poikkeuksellisesta yöstä huolimatta. Isä sen sijaan valitteli selkäänsä. Kertoi, ettei uudenvuodenaattoaamuna meinannut päästä ylös sängystä selkäkivun takia. Kipu oli tuntunut jo parina päivänä aikaisemmin lievempänä ja tuntui onneksi eilen olevan menossa ohi. Mietimme, voisiko selkä olla rasittunut tai jotenkin loukkaantunut jatkuvasta lämmityspuiden pilkkomisesta ja kantamisesta. Isä oli sitä mieltä, ettei se johdu ainakaan siitä, että hän on viime aikoina istunut aika paljon traktorissa teitä lingotessaan. - Sanotaan, että stressikin voi aiheuttaa selkäkipua...
Viime vuoden jouluaaton äiti jaksoi hyvin. Katseli iloisena poikien touhuja eikä olisi millään malttanut mennä illalla sänkyyn. - Nyt äiti väsyi ja oli kärsimätön, vaikka olikin välillä pitkällään lepäämässä. Ehdotin isälle, että olisi annettu äidin levätä rauhassa lahjojen jaon ajan ja viety sitten äidin lahjat makuuhuoneeseen avattavaksi. Isän mielestä oli kuitenkin tärkeää, että äiti oli muiden mukana. - Kesken lahjojen avaamisen jouduimme viemään äidin sänkyyn, kun hän alkoi ihan huutaa väsymystään. Hän rauhoittui heti, kun pääsi makuulle. Tuossa tilanteessa huomasin, miten paljon äidin vointi on vuoden aikana heikentynyt.
Miesväki lähti omaan kotiin jo alkuillalla. Minä jäin vielä tiskaamaan, syöttämään äidille iltapuuron ja laittamaan hänet yökuntoon. Päästyäni oman kotini kotikadulle edessäni aukesi yllättäen sunnattoman kaunis näky. Meidän kulmakunta on ollut koko syksyn pimeänä ilman katuvaloja lähikadun tietöiden tähden. Nyt katu oli valaistu jäälyhdyin. Kummallakin puolella katua jokaisen talon kohdalla oli useita lyhtyjä, joissa paloivat joulunpunaiset kynttilät. Kävelin vielä iltamyöhällä jäälyhtykujaa pitkin kotikatumme kauneutta ihaillen. Joulupäivänä kuulin, että lyhdyt oli tehnyt ja sytyttänyt naapurimme nuori isäntä kaverinsa kanssa, joka asuu kadun toisessa päässä. Hieno joululahja meille muille! Lyhdyt valaisivat vielä joulupäiväaamuna, sammuivat päivän mittaan, mutta iltapäivän hämärissä ympäristötaideteoksen tekijät sytyttivät niihin uudet kynttilät.
Joulupäivänä oli siskoni miehensä ja poikansa perheen kanssa vanhempieni luona. Äiti oli silloin
ollut hyväntuulinen. Myös sunnuntaina, tapaninpäivänä, kun olin yksin käymässä kotona, äiti oli rauhallinen. Silloin oli sakea lumipyry ja keli aamulla kehno. Lähdinkin ajelemaan takaisin omaan kotiin jo, kun olimme syöneet ja olin saanut tiskattua ja keitettyä iltapuuron seuraavaksi viikoksi. Niin ehdin omaan kotiin ennen pilkkopimeää.
Heti maanantaiaamupäivällä isä soitti ja kysyi, voisinko tulla viemään äitiä röntgeniin. Oli ilmoitettu, että äidin ollessa sairaalassa marraskuussa jalan tutkimusten tähden hänellä oli ollut huonetoverina tuberkuloosipotilas. Nyt täytyi varmistaa, ettei äiti ollut saanut tartuntaa. (Ensin tuntui ihan mahdottomalta, että nykyaikana voi tulla eteen vielä tällainenkin tilanne!) Kävimme äidin kanssa röntgenissä keskiviikkona. Silloinkin oli monin paikoin tuiskannut teille kinoksia. Kun väistin kotitiellä kelkkailijaa, autoni meinasi vetää väkisin poikittain palatessani takaisin ajourille. Samoin invataksi oli jäänyt kiinni kinokseen edellisen kyyditettävän luota lähtiessään, niin että saimme odotella sitä arvioitua pidempään. Isä soitti sairaalaan ja selvisi, että kunhan ehdimme sinne ennen kolmea iltapäivällä, äiti pääsee kuviin. - Kun puimme äidille ulkovaatteita reissua varten, taksikuski muistutti, että laitetaan vielä filtti äidin jalkojen suojaksi, koska taksi on aina lähtiessä kylmä. Taas oli mukava huomata, miten hyvin autoilijakin huolehtii kuljetettavistaan!
Taksikuski myös vei äidin pyörätuolilla autoon. Minä vain hyppäsin sivuovesta sisään äitiä vastaan. Isä tuli perässä omalla autolla. Hän kävi samalla kaupassa. Äiti oli niin matkat kuin röntgenissäolonkin rauhallinen. Kuvat otettiin äidin istuessa pyörätuolissa. Kun takaisin tultuamme saimme laitettua äidin sänkyyn, hän nukahti heti. Autonkuljettaja jäi isän kanssa joulukahville. Kahvipöydän katettuani ja kahvit kaadettuani lähdin takaisin omaan kotiin, koska kääpiövillakoirani odotteli siellä yksin. Nätisti se oli ollut, vaikka iltapäivälenkille pääsy venyikin myöhäiseen.
Uudenvuodenpäivänä siskoni oli kotona. Menomatka sinne oli ollut auraamattomien teiden takia hankala. Äiti oli ollut levoton eikä ruokakaan ollut maistunut normaalisti. Syykin selvisi myöhemmin. Katetri oli taas tukossa. Isä oli seuraillut tilannetta illan. Koska äiti oli jatkuvasti valittanut, isä oli soittanut kahdeltatoista yöllä kotihoidon yöpartiolle. Hoitajat olivat tulleet yhden aikaan ja saaneet katetrin toimimaan. Äiti ja isä olivat päässeet nukkumaan vasta kahdelta yöllä. Niinpä isä lepäsi makuuhuoneessa äidin vieressä, kun sunnuntaiaamuna pikkukaverini kanssa ehdin heidän luokseen. Kuuntelivat radiosta jumalanpalvelusta.
Äiti oli koko sunnuntaipäivän rauhallinen poikkeuksellisesta yöstä huolimatta. Isä sen sijaan valitteli selkäänsä. Kertoi, ettei uudenvuodenaattoaamuna meinannut päästä ylös sängystä selkäkivun takia. Kipu oli tuntunut jo parina päivänä aikaisemmin lievempänä ja tuntui onneksi eilen olevan menossa ohi. Mietimme, voisiko selkä olla rasittunut tai jotenkin loukkaantunut jatkuvasta lämmityspuiden pilkkomisesta ja kantamisesta. Isä oli sitä mieltä, ettei se johdu ainakaan siitä, että hän on viime aikoina istunut aika paljon traktorissa teitä lingotessaan. - Sanotaan, että stressikin voi aiheuttaa selkäkipua...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
